Olin
ennen tämän vuoden Berliinin maratonia juossut 21 maratonia vuosien 1997-2014
välillä, mutta tämän vuoden maratonilla edessä oli uusi tilanne. Helmikuussa
2015 minulla todettiin tyypin 1 diabetes, tarkemmin sanottuna sen alamuoto LADA
(Latent Autoimmune Diabetes in Adults). Se vaatii insuliinihoitoa loppuelämän
ajan. Tämä luonnollisesti toi maratonharrastukseen lisähaasteen: koska liikunta
vaikuttaa voimakkaasti verensokeriarvoihin - varsinkin maratonin kaltainen
äärimmäinen rasitus - kuinka estäisin verensokeria laskemasta liikaa maratonin
loppupuoliskolla? Terveelläkin ihmisellä saattaa tulla maratonin loppuvaiheessa
hypoglukemian (verensokerin laskemisen vaarallisen alas) tuntemuksia, mutta diabeetikolla
riski on selvästi suurempi. Toisaalta, jos verensokeri olisi liian korkea
kilvan alussa, se tekisi niin löysän olon, ettei juoksemisesta tulisi mitään.
Onneksi minulla oli helmikuusta syyskuuhun aikaa opetella, kuinka elimistöni
reagoisi kestävyysharjoitteluun tässä uudessa elämäntilanteessa. En halunnut
luopua maratonharrastuksestani diabeteksen takia, joten otin tähtäimeeni
Berliinin maratonin syyskuun lopulla, jossa olen juossut monena syksynä.
Vuosina
1994-2010 panostin tosissaan juoksuun ja juoksin ympäri vuoden koko ajan yli
100 km viikossa, mutta 35 ikävuoden jälkeen jalkavammat pakottivat vähentämään
juoksemista radikaalisti niin, että aiemman 9-10 kertaa viikossa tapahtuvan
juoksemisen sijaan pystyn enää juoksemaan 3-4 kertaa viikossa. Muina päivinä
juoksun tilalle tuli pyöräilyä ja talvella hiihtoa. Harjoitusmäärät säilyivät ajallisesti
samana, noin 10 tuntia viikossa, mutta siitä oli juoksua huomattavasti aiempaa
vähemmän. Huomasin, että verensokerit reagoivat voimakkaasti kaikenlaiseen
liikuntaan. Toisin sanoen, kaikki liikunta laski verensokeria selvästi.
Esimerkki: helmikuussa, kun sain verensokerimittarin käyttööni ennen insuliinihoidon
aloittamista, sokeriarvojen ääripäät olivat saman päivän aikana 27,9 (ennen
liikuntaa) ja 5,4 (90 min sisäpyöräilyn jälkeen). Heti tämän jälkeen
aloitettiin monipistoshoito, mikä tarkoitti perusinsuliinin pistämistä kerran
päivässä ja ateriainsuliinin pistämistä 3-4 aterialla päivässä.
Harjoittelu
keväällä ja kesällä 2015 sujui vaihtelevasti, mutta sain pudotettua sokeriarvot
lähelle ”terveen ihmisen” lukemia. Maratonviikolla 21-27.9. toimin seuraavasti. Tiistain
ja lauantain välillä tein hiilihydraattitankkauksen, kuten aina ennenkin. Hiilihydraattipitoisen
ruoan lisäksi join maltodekstriiniä, joka on lähes 100 % hiilihydraattia. Aamuisin
pistettävän perusinsuliiniannoksen (Levemir) pidin ennallaan, mutta ateriainsuliinia(Novorapid)
jouduin lisäämään selvästi, noin puolet aiempaan verrattuna, ettei verensokeri
nouse pilviin.
Matkustin
torstaina Helsinkiin ja sieltä perjantai-aamuna Berliiniin. Pyrin syömään kaksi
kertaa päivässä pastaa ja sen lisäksi juomaan maltodekstriiniä ja perjantaista
eteenpäin myös urheilujuomaa. Siitä huolimatta, että pistin normaalia enemmän
ateriainsuliinia, verensokeriarvot nousivat maratonin aattopäivänä välillä
turhan korkealle, 13:een. En antanut tämän kuitenkaan häiritä, sillä ainakin se
kertoi, että koneessa on hiilaria.
Kilpailuaamuna
sunnuntaina klo 5.45 verensokeri oli vähän tyypillistä aamulukemaa korkeampi,
7,0. Silti pistin vain kolmasosan normaalista perusinsuliiniannoksesta, enkä
yhtään ateriainsuliinia. Päättelin, että maraton tulee laskemaan verensokeria
niin paljon, etten tarvitse paljoakaan insuliinia laskemaan sitä. Klo 6 söin aamupalan,
kolme lautasta mysliä, koska siinä on paljon hiilihydraattia. Lisäksi matkalla
kilpailupaikalle join urheilujuomaa. Tuntia ennen kilpaa, klo 8
verensokeri oli 10,2. Se oli helpotus, sillä aiemmin kesällä olin huomannut,
että pitkä lenkki sujuu hyvin, jos sokeri on lähtiessä kymmenen pinnassa. Sen
jälkeen söin yhden energiageelin (27g hiilihydraattia)
Klo
9 oli maratonin lähtö. Olin toimittanut järjestäjille omat pullot joka huoltopisteelle,
joita oli yhteensä kahdeksan. Maratonin aikana nautin urheilujuomaa 2,5 dl
viiden kilometrin välein. Lisäksi söin matkan aikana 7 kpl energiageelejä
(onneksi maha kesti tämän satsin). Osan geeleistä kannoin vyölaukussa, siltä
varalta etten löydä omia juomapullojani. Osan geeleistä olin teipannut kiinni
juomapulloihin. Kertaakaan matkan aikana ei tullut sellainen olo, että
verensokeri laskisi liikaa. Lisäksi vauhti säilyi tasaisena koko matkan ajan.
Löysin juomapulloni ilman vaikeuksia joka juoma-asemalta, vaikka varsinkin
ensimmäiset 20 km reitillä oli valtava tungos.
Maali
koitti ajassa 3.00.13. Yritin raastaa lopussa että menisi alle kolmen tunnin,
mutta ei mennyt vaikka kaikki oli pelissä. Se jää vuonna 2000 juoksemastani
ennätyksestä 27 minuuttia, mutta nykyisin on tärkeää pystyä yleensä juoksemaan
ja harrastamaan liikuntaa. Se ei ole enää itsestään selvyys. Maalissa join
yhden mukin urheilujuomaa. Puoli tuntia maaliin tulon jälkeen verensokeri oli
jopa korkeampi kuin ennen kilpaa, 10,7, mutta 2,5 tuntia kilvan jälkeen tuli
tosi heikko olo, mittasin sokeriksi vain 3,0. Se johtui siitä, että olin
pistänyt hotellille tultua loput 2 / 3 perusinsuliinista. Loppupäivän
verensokeri oli tasaisesti noin 7 pinnassa, mutta sen verran maraton vaikutti,
että ei tarvinnut pistää kuin erittäin pieniä annoksia ateriainsuliinia.
Kaiken
kaikkiaan pelkäsin ennen kilpaa kahta asiaa: 1) kestääkö pohje, joka vaivasi
viimeisen 2 kk aikana ja 2) tuleeko maratonin toisessa puoliskolla
hypoglukemia. Onneksi kaikki sujui hienosti.
Tuomas
Zacheus
